Sivut

lauantai 23. tammikuuta 2016

Kamala Beach

MOI! 

Paljon odotettu ja jännitetty Thaimaan reissu on nyt takana päin ja ollaan onnellisesti kylmässä ja kauniissa Suomessa ja omassa kodissa, parasta! Tiedättekö sen oman kodin tuoksun, jota ei haista ikinä muulloin, kuin silloin kun on ollut kauan pois? 

Matka meni kaiken kaikkiaan hyvin, alun hankaluuksista huolimatta! Blogin Facebookissakin viittasin lähtöpäivänä heti alkumatkaan sattuneisiin mutkiin... Meiän piti siis ensin lentää Zürichiin, sieltä Hong Kongiin ja lopulta Phukettiin ja aikaa tähän oli määrä kulua 22 tuntia. Heti ensimmäinen lentokone pääsi niinkin pitkälle, kuin Suomenlahden ylle josta sitten palattiin sähkövian vuoksi takasin Helsinki-Vantaalle. Henkilökunta kentällä buukkasi kaikille Sveitsistä matkaa jatkaville (Honkkariin taisi olla menossa joku about 50 matkustajaa) uudet lennot ja iski kahvi- ja ruokakupongit kouraan. Meidän uusi lentoreitti oli Helsinki-Soul-Phuket ja aikaa tähän odotteluineen kului 35 tuntia... NO, siitä lopulta selvittiin ja päästiin lomailemaan! :-D




Kuvia arvatenkin kerty jonkuu verran, joten päätin jakaa ne (ainakin) kolmeen osaan sen mukaan, missä milloinkin oltiin. :-) Mulla oli siskon Olympus lainassa, mutta sille kävi reilun viikon jälkeen jotain tosi mystistä (just ku otin selfien, haha!) ja sen näyttö kääntyi väärinpäin... Sen kuuluukin kääntyä sitä mukaa mitä kameraa kääntää, ja se kääntyilee se nytkin, mutta ei milloinkaan oikein päin.. :-D Glunks mitähän mä onnistuin tekeen sille!!!

Huh nyt selitykset sikseen ja kuvia kehiin!!














Meiän ensimmäinen kohde oli siis Phuketin Kamala Beach (nimi ei ollu enne) joka oli kyllä oikeastaan mun lemppari! Phuketissa on siis pilvin pimein rantoja, suurimmat on Patong, jossa kävästiin yks päivä, Kata ja Karon, jossa oltiin reissun loppupuoli. Tämä Kamala oli noihin verrattuna kovin pieni, mutta kuitenkin vilkas! Meidän hotelli oli ihan rannassa ja reunassa, missä ei ollut läheskään niin paljon porukkaa kuin rannan keskipaikkeilla, missä oli kaikki ravintolat, kaupat ja kojut. Siellä oli kaikista mukavin loikoilla omassa rauhassa, mut ei millään autiorannalla kuiteskaan. Ihan viidessä minuutissa käveli rantaa pitkin "keskustan" sykkeeseen. Noi kuvassa näkyvät katukeittiön kananugetit oli mun lemppariruokaa! Söin niitä vissiin neljästi. Nam! 

Tehtiin Kamalasta käsin myös pari reissua, toinen sinne Patongille ja toinen Phuket Towniin, mutta ne kuvat taidankii jättää toiseen postaukseen. ;-)




Kivaa viikonloppua, ja sori jos kuvat aiheutti kesäikävää tai reissukuumetta! :-D <3


T. Hanna

2 kommenttia:

  1. Innolla ootan matkapostauksia! :) Upeita kuvia tässä postauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :-) Just pärähti uus postauks ulos! Ihanaa kun kommentoit <3

      Poista